Antti Vesala

Olin Helsingissä Vanhalla Ylioppilastalolla seuraamassa Kokoomuksen seminaaria tulevaisuuden suomalaisesta työstä. Jyrki Katainen käytti seminaarin aluksi laajan puheenvuoron, joka käsitteli muun muassa talousnäkymiä, työtä, tehokasta ympäristöpolitiikkaa ja välittämisen merkitystä yhteiskunnassa. Kataisen alustus sekä siihen esitetyt kommenttipuheenvuorot herättivät eräitä ajatuksia, joita käsittelen tässä limittäin itse seminaarin sisällön kanssa. Pyrin tuomaan tekstissä selkeästi esille, onko jokin väite tai käsitys jonkun seminaarissa puhuneen sanomaa vaiko minun omia mietteitäni.

Katainen nosti avauksessaan mielestäni aivan oikein esille työn tekemisen ja teettämisen kannattavuuden yhtenä tärkeimmistä edellytyksistä hyvinvointiyhteiskunnan säilymiselle. Katainen valtiovarainministerinä luonnollisesti korosti työnteon merkitystä verotulojen saannin mahdollistavana tekijänä. Palveluiden ja tulonsiirtojen rahoitukseen tarvitaan rahaa, jota valtio ei saa muuten kuin ottamalla sitä ihmisiltä joko nyt heti (verotus) tai 1-100 vuoden päästä (velkaantuminen). Itse korostaisin vielä hiukkasen enemmän nimenomaan yksityisen sektorin työn merkitystä, koska kaikki julkisen sektorin työ maksetaan yksityisen sektorin taloudellisen aktiviteetin tuloksista syntyneillä varoilla. Katainen lähestyi tätä samaa teemaa hieman toisesta näkökulmasta. Hän korosti, että valtio ei ole se, joka luo Suomeen hyvinvointia, vaan sen tekevät suomalaiset ihmiset. Valtio voi korkeintaan luoda edellytyksiä sille, että ihmiset haluavat laittaa itsensä ja rahansa likoon, kehittää itseään ja osaamistaan.

Välittömästi julkisuuteen levisi Kataisen ehdotus jäädyttää työtulojen verotus nykytasolleen tulevaksi vaalikaudeksi eli sopia suurten puolueiden kesken, että ainakaan palkkatulojen verotus ei kiristy. Näin luotaisiin vakautta työmarkkinoille ja mahdollistettaisiin työmarkkinaosapuolille puhdas ja tasainen pöytä, kun ne osaltaan pohtivat työllisyyden kannalta tärkeitä kysymyksiä. Katainen halusi myös nähdä tulevaisuudessa sellaisen Suomen, johon halutaan investoida. Suomen pitäisi Kataisen mukaan olla sellainen maa, että joku haluaa mennä lainaamaan pankista rahaa ja sijoittamaan lainaamansa rahat Suomeen. Hyvää ja konkreettista ajattelua tämäkin.

Lausahdus sai ainakin minut miettimään, että siinä tapauksessa on aivan pakko kiinnittää huomiota myös yritys- ja pääomaverotuksen tasoon. Kun veljet ja sisaret vasemmalla haluavat ”jakaa laman taakkaa oikeudenmukaisesti”, he helposti unohtavat, että mahdollisesti ja toivottavasti tulevaisuudessa häämöttävä talouskasvu, jonka kustannuksella kaikki tapahtuu, on kaikilta osiltaan ehdollinen sille, miten paljon yksityistä taloudellista toimeliaisuutta tässä maassa syntyy. Laskusuhdanteen tuhoissa on vapautunut jo nyt paljon voimavaroja, joiden saaminen mahdollisimman pian uuteen käyttöön ei ole mahdollista, jollei uusia työpaikkoja synny, ja niitä luovat ainoastaan pienet ja keskisuuret yritykset, ehkä korkeintaan jokunen suurempikin siinä sivussa. Haluaisin painottaa, että jos jokin lopputulos voidaan saavuttaa joko enemmällä tai vähemmällä työvoimalla, vähempi on parempi. Yhden asian tekemiseen on parempi sitoa yksi ihminen kuin kaksi. Sille toiselle on käyttöä muualla. Kokonaishyvinvoinnin maksimointi on tärkeä periaate, jota ei saisi unohtaa.

Välittämisen merkitystä Katainen valaisi kuvaavalla esimerkillä. Eduskunnassa ”eräskin aivan varteenotettava henkilö” oli syyttänyt Kokoomusta välittämisen ulkoistamisesta valtiolta tavallisille ihmisille. Kokoomuksen mielestä lähimmäisistä välittäminen ei ole koskaan ollutkaan valtiolla vaan nimenomaan tavallisilla ihmisillä. Toden totta on hämmästyttävää, miten oudolta sosialistinen etatismi voi koomisimmillaan näyttää. Sellaisia ihmisiä todella on olemassa, joiden mielestä lähimmäisestä välittäminen on ensisijaisesti valtion vastuulla. Olkoon toki heilläkin oikeus mielipiteisiinsä, mutta toivottavasti ajattelutapa ei yleisty kovin paljon. Jos niin käy, meidät hukka perii.

Kataisen puheenvuoron jälkeen omat kommenttipuheenvuoronsa käyttivät toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää, tohtori Risto E.J. Penttilä sekä ”sitoutumattoman” ajatushautomo Demos Helsingin kehitysjohtaja Roope Mokka. Kommenttipuheenvuoroista jäi mieleeni joitakin mielenkiintoisia seikkoja. STTK:n Mäenpää esitti hyvin selkeäsanaisella ja maanläheisellä tyylillä käsityksiään, jotka erityisesti energiapolitiikan osalta ovat hyvin linjassa kokoomuslaisen ajattelun kanssa. Suomalaisen hyvinvoinnin kannalta on erittäin tärkeää, että meillä on sadan prosentin varmuus siitä, että energia riittää tulevaisuudessa. Mieleeni muistui, että vain vähän aikaa sitten työntekijäjärjestöt ottivat voimakkaasti kantaa lisäydinvoiman puolesta. Vaikka puolueen ja AY-liikkeen välillä saattaa joissakin asioissa olla suuriakin näkemyseroja, ainakin merkittävimmistä strategisista tulevaisuuden valinnoista ollaan pitkälti samoilla vastuullisilla, maan tulevaisuuden kannalta järkevimmillä linjoilla.

Roope Mokan lennokkaasta esityksestä jäi mieleen lähinnä sellainen yksityiskohta, että hän puhui Aasiassa valmistuvista sadoista miljoonista insinööreistä (oikea suuruusluokka on tietenkin ”vain” satoja tuhansia - eihän Kiinassakaan ole kuin vaivaiset 12 sataa miljoonaa ihmistä ja Intiassa saman verran, mutta mitäs näistä pilkunpaikoista…).

Muuten pääsääntöisesti hyvästä ja paikoin erinomaisesta seminaarista olisin itse kaivannut vielä astetta vahvempaa syventymistä talouskasvun tärkeimpään lähteeseen eli tuotantoon. Jos tuotanto vähenee, hyvinvointi vähenee. Tuotannon kasvattamiseksi tarvitaan tuotannontekijöitä eli esimerkiksi pääomaa ja työvoimaa. Työvoimasta ei Suomessa ole pulaa, ikärakenteen muutoksesta huolimatta. Pääomat ovatkin sitten toinen kysymys. Jotta aineellinen hyvinvointi voisi lisääntyä, tarvitaan lisää tuotannollista toimintaa ja mieluiten mahdollisimman pääoma- ja osaamisintensiivistä. Työllisyys laajemmin nähden hoituu siinä sivussa, jos tässä tärkeimmässä tavoitteessa onnistutaan. Se vaatii runsaasti ulkomaisia sijoituksia, koska suomalaisilla pääomilla ei niin sanotusti ihan kuuhun mennä.

Tällä hetkellä puhutaan jopa pääomapaosta, johon ratkaisuksi esitetään etenkin vasemmiston taholta erilaisia kaupankäynnin rajoituksia ja tuotannon lopettamisen kieltoja. Kaupan rajoittaminen tai rajojen pystyttäminen pääoman liikkumisen esteeksi olisi kuitenkin typerintä, mitä tällaisessa tai yleensä missään muussakaan tilanteessa voidaan tehdä. Se vähentäisi kokonaishyvinvointia. Oikea tapa olisi päin vastoin purkaa kaupankäynnin esteitä ja lisätä Suomen houkuttelevuutta investoinneille. Käsitykseni on, että lisää yritysystävällisyyttä Suomeen on yhtä kuin lisää hyvinvointia kaikille suomalaisille. Suomen pitää olla lisäksi mieluummin sijoittajien paratiisi kuin kaiken tuottavan kuoliaaksi verottava ja rajoittava kaunan ja kateuden pesä. Vihonviimeinen asia, jota tällaisessa tilanteessa kannattaa ryhtyä tekemään, on puuttua politiikalla yritystoiminnan mahdollisuuksiin ja synnyttää perusteita puhua maariskistä. Jos syntyy kuva, että Suomessa valtio tulee komentelemaan yrityksiä näiden tuotannollisissa ja taloudellisissa päätöksissä, ei sellaisia tänne myöskään saada. Pahoin pelkään, että vasemmisto-oppositio ja eräät muutkin kyllä varsin hyvin tietävät tämän, mutta eivät piittaa.

BKT kuvaa tuotannon arvoa ja se kattaa sekä aineellisten että aineettomien hyödykkeiden tuotannon. Palveluiden tuottamisen merkitys on kasvussa ja se on ollut sitä kauan tähänkin asti. Tarkasteltaessa alkutuotannon, jalostuksen ja palveluiden osuuksia työvoimasta, Suomessa palvelut ovat työllistäneet huomattavasti pienemmän osan työssäkäyvistä kuin monissa muissa teollistuneissa maissa. Palveluissa yhtä lailla kuin aineellisessa tuotantotoiminnassa tehokkuuden kasvu on toiminnan kannattavuuden ja kestävyyden vuoksi välttämätöntä. Kuin muuten myös ympäristötehokkuuden kannalta: energian ja raaka-aineiden mahdollisimman tehokas ja tuhlailematon käyttö on taloudellinen kysymys. Palveluita ovat sekä yksityiset että julkiset palvelut. Suomessa kuten muissakin pohjoismaissa on valtava julkinen sektori, joten työllistävän palvelualan kasvunäkymät ovat, ja niiden täytyykin olla, nimenomaan yksityisissä palveluissa. Esimerkiksi kaupan ala onkin yksi tärkeimmistä uutta työvoimaa rekrytoivista aloista tällä hetkellä.

Juuri palveluissa aivan keskeisenä haasteena on tuottavuuskehitys. Tilastot kertovat karua kieltään siitä, että esimerkiksi kuntasektorilla koko 2000-luvun ajan tuottavuuskehitys on suorastaan taantunut, kun taas yksityisellä sektorilla kehitys on ollut selkeästi positiivinen. Tämän kehityskulun voi tulkita monilla tavoilla, joista yksi aivan huomionarvoinen on, että yhä tehottomammin toimivan julkisen sektorin synnyttämien kulujen peittämiseksi ja sen aiheuttaman verorasitteen kantamiseksi yksityinen sektori on joutunut paiskimaan yhä lujemmin töitä. Palveluissa, varsinkin julkisissa mutta myös yksityisissä palveluissa, tuottavuuskehitys pitää kääntää kasvuun. Se merkitsee väkisinkin automaation ja yleensäkin koneiden käytön lisäämistä, työntekijöiden osaamistason nostamista, toisin sanoen työvoimaintensiteetin alenemista. Kun asiat tehdään aiempaa vähemmän lihasvoimalla ja enemmän konevoimalla, tämä merkitsee mm. sähkön kulutuksen kasvua.

Jotkut vihreät ovat ilkkuneet laskussa olleita energiankulutuskäyriä. He ovat päässeet näin propagoimaan entistä vahvemmin ydinvoiman lisärakentamista vastaan. Samalla he ovat ”unohtaneet”, että laskun syynä on teollisuustuotannon väheneminen ja samalla kymmenientuhansien ihmisten jääminen työttömiksi sekä tuhansien perheiden taloudellinen ahdinko. Sähkön käyttö liikenteessä lisääntyy ja palvelualat sähköistyvät nopealla tahdilla, mikä lisää sähkön kysyntää. Sellaisia laskelmia tai faktoja tuskin voi ollakaan, jotka saisivat vihreät muuttamaan kantaansa ydinvoima-asiassa - valitettavasti. Tästä teemasta europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola on kirjoittanut niin paljon ansiokkaammin kuin mihin minusta ikinä olisi, että jätän enemmän kommentoinnin osaltani tähän.