Kirjaudu

Vapauden valonpilkahduksia

Pari tämänpäiväistä uutista sai vapauden ystävän paljon murehtineen sydämen sykähtämään vaihteeksi ilosta. Uuden Suomen mukaan ”Käräjäoikeus katsoi, että Kaljakelluntaa käsitelleen verkkosivuston ylläpitäjät eivät olleet tapahtuman järjestäjiä.” Toinen myönteinen uutinen oli kaupan sunnuntaiaukiolojen osittainen vapauttaminen, jonka eduskunta hyväksyi liikeaikalain käsittelyssä.

Kaljakellunta-tapahtumasta nostettu syyte itsessään oli niin absurdi, että muutamien viime aikoina runsaasti julkisuutta saaneiden oikeusjuttujen nojalla olisi melkein voinut odottaa, että tämäkin käsittämätön syyte olisi johtanut tuomioon. En pysty käsittämään, miksi ihmisten spontaanista kokoontumisesta yleensä pitää ilmoittaa viranomaisille. En pysty käsittämään sitäkään, miten keskustelua varten olemassa olevan nettisivuston ylläpitäminen tekee ihmisestä sivuilla käydyn keskustelun pohjalta suurella joukolla päätetyn tapahtuman järjestäjän. Sinänsä on mielestäni sivuseikka tuo, olivatko tuomiolla olleet miehet oikeasti tapahtuman järjestäjiä vai eivät. Minusta varsinainen epäkohta on, että jostakin tuollaisesta ihmisten harmittomasta yhteen kokoontumisesta hauskaa pitämään tulisi jonkin pykälän ahdasmielisen tulkinnan mukaan ilmoittaa viranomaisille. Pois sellaiset pykälät, sanon minä.

Liikeaikalain selkeyttäminen sunnuntaiaukiolojen osalta oli oikeansuuntainen päätös, vaikkakin itse olisin toivonut paljon laajempaa vapauttamista. Kirjoitin jo keväällä, että mielestäni liikeaikalaki pitäisi kumota kokonaisuudessaan. Ilahduttavasti myös mm. kansanedustaja Ben Zyskowicz oli ollut samaa mieltä ja todennut, että jos hän saisi päättää, hän kumoaisi liikeaikalain kokonaisuudessaan. Valtion nyt vain ei kuulu sanella ihmisille, milloin ja mistä he saavat hakea maitopurkkinsa - eikä kauppiaille, milloin he saavat sen myydä. Tähän asti vallinneen lainsäädännöllisen tilan yksi seuraus ja markkinoiden toimintaan sekaantumisen kierouttavuuden osoitus on, että valtateiden varret ovat täynnä 24/7 auki olevia ruokakauppoja, joiden ainoa ero tavalliseen ruokakauppaan nähden on pihassa nököttävä bensapumppu.

6 kommenttia

6 kommenttia

  • Hannu Rainesto kommentoi:
    18.11.2009 20.53

    Siis lisää kaljakelluntaa ja muuta vastavaa hupia tyhjäpäille… Sen sijaan kaupan vapauttaminen on seurausta kapitalismin kriisistä, joka tarvitsee elevytystä kaupankäynnistä. Kohta tämäkin keino on sitten lopuun kaluttu, että perästä kuuluu sano kommari!

  • 18.11.2009 23.26

    #1 Niin aina.

    Blogin pitäjä:

    Kieltämättä outoa ettei mennyt kaljakelluntasyyte läpi. Ei sitä tässä modernissa ”oikeusvaltiossa” olisi edes osannut ihmetellä. Tavallaanhan ollaan jo tältä osaltaan menty jo Rainestonkin peräänkuuluttamaan kommunismiin: kaikki ovat syyllisiä johonkin, se jokin pitää vain ensin keksiä. ;-)

  • klerk kommentoi:
    19.11.2009 9.09

    ”En pysty käsittämään, miksi ihmisten spontaanista kokoontumisesta yleensä pitää ilmoittaa viranomaisille”

    Tälläiset kokoontumiset pitää ilmoittaa viranomaisille useastakin syystä.

    Ensinnäkin kun väkijoukko kokoontuu, niin mukana on väkijuomat. Se taas aiheuttaa vaaratilanteita ja sitä kautta yhteiskunnalle kustannuksia. Jokossa tyhmyys tiivistyy. paikalla pitää siis olla järjestysmiehiä suhteutettuna osallistujalukuun.

    Toiseksi on roskaaminen. Tämäkin tapahtuma osoittaa, että mäyräkoira jaksetaan rahdata paikalle, mutta pahvikuoria ei jakseta viedä takaisin.

    Se ettei sivustoa voitu yhdistää juridisesti itse tapahtumaan, johti syytteiden raukeamiseen. Ei tässä kyse ole mistään kansalaisoikeuksien polkemisesta, vaan järjen kippaaminen nuorten yksilöiden päähän.

    Ehkä ensi kerralla muutama nuori hukkuu kaljapäissään, niin sitten tämä ”hieno” tapahtuma saa realistiset mittasuhteet.

  • Antti Vesala kommentoi:
    19.11.2009 9.45

    Juopottelua koskevaa lainsäädäntöä on olemassa varsin runsaasti. Roskaaminenkin on jo kiellettyä. Häiriötilanteiden sattuessa kuka tahansa voi soittaa virkavallan paikalle.

    Sille ei voida eikä pidäkään voida mitään, että on olemassa tapahtumia, joita kukaan ei varsinaisesti järjestä.

  • klerk kommentoi:
    19.11.2009 14.58

    (4)

    Miksi se viranomaisille asiasta ilmoittaminen on niin vaikeaa? Kaayuisiko juhlajuomat maahan, kun julkisella paikalla juopottelu on kiellettyä?

  • Silurus kommentoi:
    19.11.2009 15.33

    #3: Täyttä niin sanottua paskaa. Tarkemmin sanottuna kyseessä on kehäpäätelmä tai loputon rekursio: vapautta on rajoitettava (tekemisille on laitettava rajat), koska vapautta on rajoitettu (laittamalla koko yhteiskunta toistensa tekemisten maksumiehiksi).

    Tämä solmu ei aukea lisäämällä narua, vaan purkamalla valtion väkivallalla ylläpitämiä ihmisten välisiä taloudellisia ja sosiaalisia kytkentöjä.

Kommentoi tätä artikkelia

Tämän kysymyksen tarkoituksena on estää koneellinen roskakommentointi.