Antti Vesala

Muutama tuore politiikan uutinen antoi inspiraation jokuseen lyhyeen kommenttiin.

Kansanedustaja Heidi Hautala on visioinut eräässä seminaarissa, että vuonna 2030 lihaa saisi syödä vain lääkärin määräyksestä. Hautala itse varmaan näkee tällaisen tilanteen jopa myönteisenä (esimerkiksi kasvissyönti olisi lakisääteistä), mutta kenelle tahansa ajattelukykyiselle se on dystopia. On vihreiden etujen mukaista luoda ja ylläpitää erilaisia painajaiskuvia (esimerkiksi ruoan riittävyys) ja esiintyä itse ratkaisuna näihin överiksi vedettyihin maailmanlopun ennusteisiin. Puolue, joka röyhkeästi väärinkäyttää sanaa liberaali kaikkine muunnoksineen, harjoittaa pelottelua melkein kaikessa, ja on päässyt ulosmittaamaan melkoisia valtapoliittisia hyötyjä esimerkiksi vallitsevan hiilihysterian varjolla. Useimmat vihreät pitävät itseään liberaaleina, mutta samalla vihreiden johtohahmot ajavat ja kannattavat tavoitteita, joihin pääseminen edellyttää vain totalitarismia ja täydellistä epävapautta.

Barack Obama puolestaan on torunut Tanskaa siitä, että maa ei ole kantanut riittävästi vastuuta Irakin pakolaisista. Tähän ei ole paljon muuta sanottavaa kuin että maa, jonka aloitteesta kyseinen pakolaisongelma on syntynyt, olkoon hyvä ja kantakoon itse vastuun synnyttämästään ongelmasta. Tanska taisi lähettää Persianlahdelle yhden aseistamattoman sukellusveneen, mikäli oikein muistan. Sillä ei vielä kovin monta ihmistä ajettu kodeistaan.

Kiina on vaatinut länsimaita auttamaan ilmastotalkoissa. Länsimaiden on Kiinan mielestä kannettava suurempi vastuu, mutta toisaalta kuitenkin Kiinan ja Intian kaltaisilla mailla on omasta mielestään oikeus talouskasvun nimissä jatkaa vanhanaikaisen ja saastuttavan teollisuuden rakentamista. Pekingin olympialaiset osoittivat, että Kiinan ympäristöongelmat ovat olennaisimmalta ja näkyvimmältä osaltaan paikallisia. On Kiinan ja kiinalaisten omien etujen mukaista, että teollisuuden saastuttaminen pannaan kuriin.

Menemättä nyt ollenkaan siihen, mistä Kiina on saanut ”oikeuden” saastuttaa ilmakehää, on vaatimus länsimaiden suuremmasta taloudellisesta panoksesta samanlainen vitsi kuin se, että pieni Suomi maksaa energiatuloilla ökyrikastuneen Venäjän ympäristöprojekteja. Kiinassa vuosikausien ajan toistakymmentä prosenttia vuodessa kasvanut komentotalous ei muka kykene asettamaan itselleen omien etujensa mukaisia ympäristönormeja. Säälittävää, naurettavaa. Hävetkää kiinalaiset, kun ette parempaan pysty. Kun ylpeilette taloutenne vahvuudella, kantakaa sen lieveilmiöstä myös oma vastuunne. Jos pakkokeinojen visiointiin kaipaatte apua, lainatkaa meiltä vaikka Heidi Hautalaa. Häneltä se käy.

Euroopassa ja itse asiassa myös suuressa osassa Yhdysvaltoja teollisuuden päästöjä on onnistuttu vähentämään erilaisilla teknisillä ratkaisuilla jo vuosien, jopa vuosikymmenien ajan. Myös liikenteen saasteiden vähentämisessä nimenomaan länsimaat ovat edelläkävijöitä. Kalifornian osalvaltiossa säädettiin lyijytön bensiini pakolliseksi siinä vaiheessa, kun Suomessa vielä kinasteltiin sen sallimisesta. Jyväsjärvessä voi nykyään uida, mikä olisi ollut vielä parikymmentä vuotta sitten pelkkä haavekuva. Jos Kiinalaiset tukehtuvat omien vanhanaikaisten tehtaidensa päästöihin, on kiinalaisten tehtävä asentaa suodattimet piippujensa päihin.

Barack Obaman voitettua Yhdysvaltain presidentinvaalit moni asia kääntyi toiseen asentoon täällä Suomessakin. Esimerkiksi Suomen Nato-jäsenyyden vastustajilta hävisi tärkein yksittäinen argumentti eli Bush. Itse sopimusjärjestöön, sen luonteeseen tai toimintaan Yhdysvaltain presidentin vaihtuminen ei tietenkään vaikuta yhtään mitenkään, mutta tällaiset vaatimattomat yksityiskohdat eivät ole koskaan olleet merkityksellisiä, kun puhutaan suurella tunteella ja yleensä isoilla kirjaimilla.

Yhdysvallat samalla tavalla kuin kaikki Naton jäseninä olevat demokraattiset länsimaat ovat täysin sitoutuneita puolustusliittoonsa, eikä sitä kyseenalaisteta millään tavalla. Tätä ei Suomessa enimmäkseen ymmärretä. Esimerkiksi juuri Yhdysvalloissa ollaan skeptisiä monien muiden kansainvälisten organisaatioiden kuten YK:n suhteen. Suomessa sitä vastoin YK toimii kansainvälisissä asioissa suoranaisena perimmäisen totuuden ja oikeuden lähteenä, vaikka se on monessa mielessä huonompi järjestö kuin EU tai Nato. YK:ssa käyttävät yhtäläistä äänivaltaa sellaiset ihanat ihmisoikeuksien ja demokratian auvolat kuten Libya, Syyria, Sudan, Pohjois-Korea, Kiina ja Venäjä. Tämä on näkynyt vuosien saatossa esimerkiksi siten, että Makedonian rauhanturvaoperaatio torpattiin Kiinan toimesta turvallisuusneuvostossa, kun Makedonia oli mennyt olemaan väärää mieltä Taiwanin kysymyksestä. Ei pitäisi suoralta kädeltä hylätä ehdotusta, jonka mukaan demokraattisten valtioiden pitäisi synnyttää keskenään oma yhteistyöjärjestönsä. YK on rampa ankka kaikissa kysymyksissä, joissa turvallisuusneuvoston pysyvillä jäsenmailla on yhtään mikään intressi; Kiinan tapauksessa riittää jopa pikkumainen arvovaltakysymys. Huomattavasti raadollisemmista asioista on kysymys Sudanin tapauksessa. Ei saada aikaiseksi edes määritellä kansanmurhaa kansanmurhaksi, koska Kiina haluaa Sudanista öljyä, ja kansaa murhaavan hallinnon pysyminen on sen etujen mukaista.

Muutama päivä Obaman voiton jälkeen eräät merkit vaikuttavat rohkaisevilta. Näyttää siltä, että hän ei ole suinkaan luisumassa eurovasemmiston toiveiden mukaiseen kansainvälispoliittiseen relativismiin ja päättämättömyyteen, vaan haluaa sitoutua eurooppalaisten liittolaistensa turvallisuuteen vähintään yhtä vahvasti kuin tuleva edeltäjänsä, mahdollisesti jopa vahvemmin. Obamasta on ehkä sittenkin vapaan maailman moraaliseksi johtajaksi, jolla riittää uskottavuus ja selkäranka sanoa jyrkkä EI venäläisille, kiinalaisille ja erinäisille muille tahoille, jotka ennakkoon pelkäsivät nimenomaan McCainin valintaa. Meillä on ehkä uusi Reagan, jonka moraalinen selkäranka ei ole uskonnollisuudesta vaan ihan järkiperäisestä sekulaarista oikeudentunnosta lähtöisin, mutta jolta toisaalta valitettavasti puuttuu myös periaatteellinen taloudellisen vapauden arvostus.

Vaikuttaa ennakko-odotusten vastaisesti ilmeiseltä, että juuri Obama kahdesta tarjolla olleesta vaihtoehdosta on se, joka laittaa pelkällä puheella ojennukseen esimerkisi Venäjän, joka on juopon itsetunnolla varustettu koulukiusaaja- ja öykkärivaltio. Ensimmäinen moraalinen tappio Venäjälle tuli jo ennen kuin Obaman kausi oli ehtinyt edes alkaa. Presidentti Medvedev nauroi katketakseen Italian ääliöpääministeri Berlusconin moukkamaiselle vitsille, joka koski Obaman ihonväriä. Ennen kuin lehdistötilaisuudesta kuvattu video levisi Youtuben kautta maailmalle, raportit olivat kertoneet, ettei Medvedev ollut reagoinut sutkautukseen millään tavalla. Venäjä on valtio, joka on karjuttavissa kiltiksi, mutta pitää löytyä tarpeeksi uskottava henkilö suorittamaan tämä tehtävä. Ehkä Obama sittenkin on sellainen.

Talouskysymyksissä Obama demokraattina edustaa kollektivistisempaa linjaa kuin republikaanit, joten tässä mielessä luvassa on taantumuksellista politiikkaa ainakin neljä seuraavaa vuotta, mutta kaikkea hyväähän ei voi kerralla saada. Jospa kansainvälisesti rohjettaisiin joskus sopia, että pankkien tappioiden sosialisointi tapahtui nyt ehdottomasti viimeistä kertaa. Se varmasti ehkäisisi holtittomuutta, joka johti nykyiseen finanssikriisiin.